Matkalla uuteen elämään

Liityn joukkopakoon...

2012-10-19T22:11:01+03:00

Eli, ongelmiin ja roskapostiin kommenteissa kyllästyneenä - tervetuloa jatkamaan blogini parissa osoitteeseen http://muutostuulet.blogspot.fi/ , pahoittelen toistaiseksi raakiletta ulkoasua, harjoittelun alla on bloggerin käyttö.

Takkujen värjäystä

2012-10-18T21:50:01+03:00

Olen kesäkuusta saakka antanut hiusteni takkuuntua prosessiin isommin puuttumatta. Edessä ja sivuilla, sekä jonkun verran latvoissa/alimmaisissa hiuksissa on vieläkin suoraa, mutta aika kivasti alkaa locksejakin jo syntyä päähän. Epäsiistithän nuo ovat, lenkkejä, irtohiuksia yyämäs vilisee, mutta ne on Mun Hiukset ja olen tykästynyt niihin kovasti. Nyt sitten kävi - tai kävi jo paljon aiemmin - vaivaamaan hiusten väri. Haalistunut vaaaanha punainen jostain viime keväältä, ja lähemmäs 10cm juurikasvu omaa maantienruskeaa eimitään-väriä.

Lähtötilanne vessan huonossa valaistuksessa kännykkäkameralla oli tällainen:

Hiukan jännitti alkaa ensimmäistä kertaa värjäilemään tätä pehkoa. Päätin, että yksi paketti väriainetta saa luvan riittää, ja niin se riittikin. Värinä oli L'orealin Excellence Creme, sävy 666, intense red. Itse levitin, ja enpä muuten ole uskaltanut vielä tarkasti tsekata värjäystulosta takaa... Huuhtelu oli työtä ja tuskaa, onneksi oli sauna lämpöisenä. Välillä lämmittelin saunassa ja sitten jatkoin taas huuhtelua. Pötköistä irtoaa väriä varmaan vielä kuukauden kuluttuakin!! Se(kin) hyvä puoli tässä on, että kun näitä takkuja ei tarvitse pestä niin usein, kuin "tavallisia" hiuksia, kestää nopeasti haalistuva punainenkin punaisena paljon pidempään. :) Huonona puolena mainittakoon, että vaikka jättäisikin hiusvärin mukana tulevat hoitoaineet purkkiin, ovat tämän päivän väriaineet niin hoitavia, että kivasti karhentunut tukka sileni huisisti. :(Tässä kumminkin lopputulos, samassa valossa, samalla kameralla:

Kipaistiin tänään kahden kirpparin kierros Rakkauden kanssa, ja mukaan tarttui taas hiukan vauvanvaatetta sekä poikaselle fleecehousut talveksi. Pieniä bodeja ja potkareita, collegehaalari ja unipussi, sekä yksi metsänvihreä Fuzzin taskuvaippa löysivät uudet onnelliset omistajansa. Olisin toivonut löytäväni jotain päällepantavaa ystävän lauantaisille kolmekymppisille, mutta se jäi haaveeksi.

Puikoille kipusivat villasukat Rakkaudelle. Tilasi minulta piiiiitkävartiset sukat työkäyttöön talveksi, kun joutuu jonkin verran olemaan myös ulkona töissä. Saavat kuulemma olla rumat, joten nappasin jämälankoja (taitaa olla mummin perintöä) varsia varten, sellaisia, joiden merkistä ei ole hajuakaan, mutta jotka ovat seiskaveikkaa hiukan paksumpia. Taino sininen on, valkoinen on ohuempaa, mutta sitä käytän kaksinkerroin. Tuleepa ainakin lämpöiset varret, toivottavasti vaan ei liian löysät. Siis vaaleansinistä ja valkoista raitaa vuorotellen tulee varsiin. Vauvan villahaalari etenee joka päivä vähäsen. Minun omat, viime keväänä lähes valmiiksi neulomani ihanat vihreä-mustat ralliruutulapaset olisivat enää vailla toista peukaloa sekä päättelyä... Pitänee ryhdistäytyä ja tehdä ainakin ne loppuu, en tykkää siitä, että keskeneräisiä töitä roikkuu liikaa odottamassa valmistumistaan.

Itsevarmuutta opettelemassa

2012-10-15T21:45:01+03:00

Poikasella on pieni asenneongelma. Hän ei halua tehdä mitään, mitä ei varmuudella osaa. Olen pääni puhki miettinyt keinoja helpottaa tätä eskarilaisen tuskaa, ja keksin tuossa yhden tavan. Veljeni Leijonamieli oli meillä luettavana, ja koska lapset pitivät siitä kovasti, päätimme ottaa tavaksi lukea aina tulevaisuudessakin tuollaisia isompia kirjoja vähän kerrassaan iltasaduiksi. Kerroin lukupuusta, jonka tein viime viikolla projektipaikkani koululaisille, ja sain lapsille markkinoitua ajatuksen, että aina saatuamme jonkin kirjan luettua, piirtäisimme jokainen siitä jonkin kuvan. Kuvat tulisivat joksikin aikaa seinälle kotona, ja sitten kerättäisiin niitä kansioon. Kansiota selailemalla voisi sitten aina palata kirjan tunnelmiin ja tapahtumiin.

Tässäpä on tietenkin se juju, että pieni mies "ei osaa piirtää". Kas kummaa, enpä muuten osaa minäkään. Tätä olen kylläkin koettanut olla tuomatta isoon ääneen julki, juuri sen takia, että moinen osaamattomuus tuppaa tarttumaan melko herkänlaisesti. Kuitenkin pystyin tätä korttia käyttämään pojan innostamiseen; myös MINÄ piirrän vaikken koekaan olevani siinä millään tavalla taitava (ja kuten tulette myös jäljempänä olevasta kuvaliitteestä huomaamaan).

Tässä tuotoksemme, pienimmästä suurimpaan.

Siellä yläreunassa lohikäärme Katla puhaltelee liekkejään Joonatanin hevosen kankkuihin, Karman uidessa Ikivirtojen virran pyörteissä.

Neidin näkemys; silta, ukkosmyrsky ja laidalla kurkkiva hevonen.

Äidin taidepläjäys; virta, piilipuu, jossa Korppu ja Joonatan lepäävät, ja toinen heidän hevosistaan nauttimassa vihreää ruohoa.

Näin siis meillä, toivottavasti saadaan tästä pysyvä tapa. Oli tosi hienoa nähdä, kun poikakin innostui piirtämisestä. Samaten tyttö innostui käyttämään vesivärejä minun esimerkkini kannustamana, se on ollut hänelle hiukan vieraampaa puuhaa. :)

Paikallisbussiajelua

2012-10-13T08:53:01+03:00

Harrastettiin eilen lasten kanssa "elämysmatkailua". Täällä meidän pienessä kaupungissa on vain muutama bussilinja, joilla bussit kulkevat harvakseltaan, 1-2 kertaa tunnissa. Välimatkat ovat melko lyhyitä kulkea autollakin, joten hintalopputulema on melko sama (siis mikäli käyttää kertalippuja), keskustassa on reippaasti parkkitilaa. Jotenkin siis paikallisliikenne on meidän osaltamme ollut melko vähällä käytöllä. Kunnes tänä syksynä myin oman autoni ja ryhdyin tyystin bussimatkailijaksi. Enemmän kyllä käytän tuota kaupunkien välistä liikennettä, kuin paikallisliikennettä. Pysäkille kylläkin on muutaman kilometrin matka, jonka pääsisi paikallisella, elleivät ne kulkisi puoli tuntia liian aikaisin ja 10 minuuttia liian myöhään.

No mutta siis, mieheni oli perheen ainoalla autolla iltavuorossa eilen, ja päätimme lasten kanssa lähteä uimahalliin. Tsekkailin aikataulut valmiiksi niin, että aikaa perillä jäi reilu kaksi tuntia. Mietin, että tokaluokkalaisemmekin voi jokusen vuoden sisällä, vähän itsestään riippuen, alkaa itsenäisestikin käymään uimassa bussilla sikäli kun oppii paikallisia käyttämään. Olen vierastanut busseilla liikkumista lasten kanssa ihan siitä syystä, että heidän kanssaan jotenkin nuo aikakäsitteet tuppaavat venymään ja kiireessä tulee helposti sitten sanomista. Eilen jouduin kuitenkin toteamaan, että a) lapseni käyttäytyivät esimerkillisesti ja b) aika riittää kyllä, kunhan minä itse huolehdin siitä, että altaasta noustaan ajoissa saunaan ym. Oli ilo näyttää lapsille, että myös luontoa säästäen voi liikkua ja heillähän oli vallan hauska reissu!

Sain tytön piponkin valmiiksi, juuri sopivan kokoisena. Koristeet vielä uupuvat, mietin täällä vielä sormi suussa, kuinka huovuttaessaan saa käsittelemänsä kappaleen taipumaan juuri siihen muotoon kuin itse haluaa... Se on vielä vähän harjoittelun alla, melko *kröhöm* epämääräisen näköisiä rökäleitä on tähän saakka syntynyt. :D

Puikoilla

2012-10-12T14:43:01+03:00

Eilen päätin, että on aika tuhota viimeiset Novitan Veera-langat lanka-arkun uumenista lojumasta. En ole osaava tekemään ilman ohjeita, ja tähän kampanjalankaan on todella huonosti valmiita ohjeita saatavilla. Löysin vielä yhden kerän valkoista ja kaksi vihreää jemmoistani. Valkoisesta olen tehnyt tyttärelleni viime talvena lapaset, ja nyt nelosen pyöröpuikoilla valmistuu niille kaveriksi pipo. 92 silmukkaa. Perus joustinneule alkuun, sitten sileää. Kavennukset on vielä työn alla, miten ne toteutan. Kovin isoa pipaahan tuosta yhdestä kerästä ei saakaan, mutta neidin päähän mallaillessani totesin, että riittänee se kuitenkin.

Ajattelin huovuttaa jotain kivaa kukkaa siihen koristeeksi. Eilen meni koko kerällinen vauvan villavaippahousuihin varattua Pirtin Kehräämön hahtuvaa tuohon tarkoitukseen, kun rakas pieni pirulainen, toinen koirani, oli päättänyt silputa kerän. Haiseekohan se värjäyskäsittelystä huolimatta vielä lampaalle? Joka tapauksessa, neulomiseen siitä kerästä ei enää ole, joten opettelen huovuttamaan. Satuin saamaan ystävältä muutaman hahtuvakerän lohdutukseksi tänään, eli pipon valmistuttua puikoille pyörähtää hahtuvat.

Hirrrrveesti ois intoa, mutta kun ne ideat puuttuu! Riittävän pientä, että riittää mielenkiinto läpi työn, koulussa neulottavaksi riittävän simppeliä, että pystyy samalla keskittyä kuuntelemiseen. Tietenkin mielellään nopeasti etenevää. Oi kun olisikin aikaa enemmän kahlata käsityöblogeja läpi, niistä saisi varmasti aivan valtavasti ideoita!

Palmikkosukat ystävälle

2012-10-11T18:35:01+03:00

Syksy on ollut tuottoisaa aikaa käsitöiden parissa. Meillä saa koulussa luennoilla neuloa, ja ilolla olen tämän mahdollisuuden käyttänyt - jos joudun vain istumaan ja kuuntelemaan, alkaa ajatus helposti harhailla. Mutta kun käsillä on tekemistä, jaksaa pääkin kuunnella. Vauvan villahaalarin takakappale on valmistunut, muutamat kasipalatossut ja nyt ystävälle palmikkovillasukat. Valitteli taannoin facebookissa varpaiden palelevan ja toivoi joulupukilta villasukkia, ajattelin tonttuilla jo hiukan aiemmin ja tänään hän saa uudet sukkansa. Toivottavasti mahtuvat, hänellä on tosi pieni jalka ja vaikka teinkin mielestäni mittojen mukaan, vaikuttivat sukat hirmuisen pieniltä.

Lankana on 7 veljestä nostalgia. Vähän neuloneelle kirjava lanka oli haasteellinen, kun joutui purkamaan. Samoin kerrosten laskeminen oli välillä haasteellista. Ikävä yllätys (joka olisi kyllä ehkä pitänyt jo hinnasta hoksata), oli se, että kerässä on 100g normaalin 150g sijaan - koon 35 palmikkosukista taisi jäädä kaksi metriä lankaa yli, eli tarkalle meni se keränen. Tein sukat 48 silmukalla, 24 silmukalla eteen 6 silmukan palmikkoa koko matkalle. Muuten ihan Novitan perussukkaohjeen mukaan.

Tässä sukat, toinen vielä päättelemättä. Toivottavasti lämmittävät saajaansa!

Äitiysjoogaa

2012-09-30T22:03:01+03:00

Tänään voitin ennakkoluuloni. Olen aina pitänyt joogaa pikkuisen huuhaa-hommana, heinähattujen haihatuksena, laiskojen ihmisten mukaliikuntana. Mitäs liikuntaa se nyt sitten on kun pyöritään lattialla kummallisissa asennoissa hengittelemässä ja mumisemassa?! Bongasin ilmoituksen äitiysjoogasta jo kesällä neuvolassa käydessäni, ja tänään viimein voitin itseni ja kävin kokeilemassa.

Pikkuriikkinen pintaraapaisuhan tuo oli. Mutta se pintaraapaisu vakuuttikin tämän epäluuloilijan siitä, että tuosta saattaa olla minulle ihan konkreettista hyötyä! Minulla kun tuppaa olemaan aika monta rautaa tulessa, ja rentoutuminen on hankalaa. Jos istun sohvalla katsomassa telkkaria, neulon samalla. Olen rento lähinnä nukkuessani. Venyttelen myös laiskasti ja etenkin niska- ja selkäosasto onkin monesti aika vahvasti jumissa.

1,5 tuntia vaikutti etukäteen hurjan pitkältä ajalta tuhista ja puhista nelinkontin lattialla. Mutta aikapa menikin kuin siivillä, ja loppurentoutuksessa huomasin olevani aivan täysin rentoutunut. Jos ajatus harhaili, sen sai nopeasti takaisin harjoitukseen yksinkertaisen hengitykseen keskittymisen avulla. Tunnin jälkeen pää oli niin tyhjä, etten meinannut muistaa osoitettani opettajan yhteystietolappuun! Huomasin myös rentoutumisen ja venyttävien liikkeiden avaavan lukkoja jumittuneista lihaksista, ja vakaasti aion ainakin yrittää ottaa kotirutiineihin edes 10 minuutin joogatuokion päivittäin. En minä tuota puuhaa suostu vieläkään kyllä liikunnaksi kutsumaan, mutta sen myönnän, että tuon tyyppinen pysähtyminen ja itsensä kuulostelu ei varmasti tee huonoa. Ei odottavalle äidille eikä kellekään muullekaan. Ties, vaikka synnytyksen jälkeen jatkaisin toisessa ryhmässä!

Ajankäyttöä ja käytettyä aikaa

2012-09-26T22:30:01+03:00

Nyt testataan tämän naisen ajankäytön suunnittelemisen taitoja. Normaalit kokopäiväopinnot, kasvatustieteen aineopinnot avoimessa yo:ssa (ja tähän liittyen yksi aikataulutettu 5op kokonaisuus, kun normaalisti näitä saa tehdä hyvinkin omaan tahtiin), perhe, koirat harrastukset. Tähän lisättynä liika alhanen hemoglobiini, joka meinaa kaataa petiin päivälläkin huolimatta siitä, että koitan saada varastettua aikaa IHAN vähintään 8tunnin unille, yleensä pidemmillekin.

Tilanteen pelastaa meneillään olevien asioiden mielenkiintoisuus. Tänään oli ensimmäinen projektiopintopäivä, jonka vietin yhdistetyllä 1-2-luokalla, jolla on 9 lasta. Luokka etenee normaalin opetussuunnitelman mukaan, eikä siellä ole diagnosoituja ongelmia, mutta sinne on "kerätty" keskimääräistä vilkkaampia lapsia. Tuolla vietän koko loppusyyslukukauden kaikki keskiviikkopäivät. Jo ensimmäisenä päivänä pääsin auttelemaan oppilaita ja voi jestas kuinka välittömiä tuon ikäiset tenavat vielä ovat!

Kotimatkalla hain kirjastosta yhden ehdottoman klassikon, Veljeni Leijonamielen. Lasten suoriuduttua kunnialla keskenään iltatoimista minun ollessani vanhempainillassa ja toisen puoliskon harrastamassa, luin hiukan normaalia pidempään satuja kuin yleensä. Kolme ensimmäistä lukua molemmat kuuntelivat henkään pidätellen, kun lopetimme, tyttö kysyi, itkettääkö minua ikinä surullisten tarinoiden lukeminen. Kaverin sanoja lainaten, jotkut asiat eivät vanhene ikinä.

Loppukevennyksenä, ompelin viikonloppuna makuuhuoneeseemme pimentävät sivuverhot. Rakkauden kanssa puolitettiin kangas, ja ompelin molemmat verhot käänteineen täsmälleen samalla lailla. Laitettuani verhot ikkunaan, totesin toisen olevan vaivaiset 15cm pidempi. En ole vieläkään onnistunut tajuamaan, mistä tämä johtaa, mutta päätin myös antaa asian olla - jos joku kokee saavansa päänsärkyä, ohjaan hänet verhon kanssa ompelukoneen luokse. Kivasti hyydytti muutenkin kateissa olevaa ompeluintoa! Neulomaan olen koittanut ehtiä, joulupaketteihin ilmaantuu jämälangoista suhteellisen nopeaan tahtiin vanhoja kunnon kasipalatossuja. Haasteena itselleni haaveissa on myös neuloa vauvalle villahaalari; langat ovat jo valmiina!

Uusi Alku

2012-09-21T21:48:01+03:00

Enpä ole täällä käynyt päivittämässä sitten kesällä sattuneen käyttökatkoksen. Nyt annan itselleni viimeisen mahdollisuuden reipastua ja jos tämä menee pieleen, luovutan.

Paljon on tapahtunut sitten kesäkuun alun. Hain ja pääsin opiskelemaan sosionomiksi, ja jäin opintovapaalle työstäni aloittaakseni opinnot. Neljän viikon jälkeen voin sanoa olevani kotonani. Juhannuksen aikaan alkunsa saanut uusi elämä vilistää vatsassa, ja aiheuttaa hiukan päänvaivaa opintojen suunnittelun suhteen, mutta kaikesta selvitään. Tavoiteajassa tai sitten hiukan hitaammin.

Hassua, miten sitä on nopeasti oppinut tulemaan vähän pienemmällä toimeen. Molempien ollessa töissä, oli tilanne hyvin usein se, että kaikki mitä tulee, myös vikkelästi menee. Vauvahankintoja olen antanut itselleni jo luvan tehdä, pikkuhiljaa käytettynä vaatteita ja tavaroita, jotta ei tarvitse tähän "puolikkaaseen" rahatilanteeseen taikoa kaikkea kerralla. Tonnin vaunut satasella, turvakaukalo kympillä, kattava paketti kestovaippoja 40€, toppahaalari, pari välihaalaria, peitto, tyyny, kaksi lakanasettiä ja pino pientä vaatetta niin ikään nelisenkymppiä. Käytettyä, kätevää, edullista. Ei tarvitse äitiyspakkausta ottaa, sillä rahalla vaatettaa pienen varmaan ainakin ensimmäisen vuoden ja käytön jälkeen vaatteet lähtevät takaisin kiertoon. Pitää ottaa tavaksi aina silloin tällöin kiertää paikalliset kirpparit läpi.

Autoni lähti myyntiin, sillä koulumatkan on mahdollista kulkea bussilla toisin kuin aiemmin työmatkat. Nieleehän se pari tuntia päivästä, joskus enemmänkin, mutta rahallinen säästö on valtaisa, kuin myös hermojen säästö; pari kertaa miehen autolla koululla käyneenä voin sanoa, että aamuruuhkat ja parkkipaikan metsästys ei ole minun lempiurheilulajejani. Ja säästyyhän siinä ympäristökin.

Tasapainottelu on myös tämän syksyn sana, testeissä löytyi aikamoinen liuta allergioita. Lievähköjä, mutta yhdessä ongelmia aiheuttavia. Vehnä, ruis, maissi, riisi, maito, useat kasvikset ja juurekset. Jii än ee. Oireiden ilmeneminen selviää ainoastaan testaamalla, joka taas onnistuu ainoastaan jättämällä kaikki allergisoivat jutut pois niin pitkäksi aikaa, että iho rauhoittuu täysin, ja sitten ainesosa kerrallaan kokeilemalla, tuleeko ongelmia.

Sanovat, että sosionomikoulutus vaatii itsensä tuntemista. Liekö tämä syksy sitten itseensä tutustumisen aikaa, ainakin huomaan pohtivani asioita ja elämää aika lailla laajemmista näkökulmista kuin aiemmin. Mikä on tärkeää, mikä ei ole.

Kevyempää elämää

2012-06-06T17:15:01+03:00

Niin, kevyempää. En nyt tarkoita omaa henkilökohtaista itseäni, vaikka kuten aina, nytkin saisi mielestäni muutama kilo kadota. Tarkoitan tätä elämää ylipäänsä, sitä, mitä kaikkea mukana kannamme. Meillä on sikana tavaraa. Tai no, olen minä pahempaakin nähnyt, paljonkin pahempaa, mutta kumminkin. Liikaa. Niin, ettei kaikelle ole omaa paikkaa, tai ne omat paikat on aikalailla täynnä. Siivoaminen pitää aina aloittaa sillä, että raivataan tavarat, myös meidän aikuisten, paikoilleen. Jos niille paikka sattuu löytymään.

Olen alkanut luopumaan. En uskalla raivata kaikkea kerralla, mutta pikkuhiljaa. Kirpparille kannoin kasan astioita, kippoja, lasten pieniä ja omia, käyttöä vaille unohtuneita vaatteita. Eikä siinä vielä kaikki; myymättä jääneet yksilöt kannoin Pelastakaa Lapset-kirpparille lahjoituksina, enkä suinkaan takaisin kotiin! Lapsia olen säälinyt, kun mun mielestä ne on kumminkin pieniä vaan kerran; heidän kanssa ollaan katsottu rikkinäisiä leluja roskiin, mutta muusta ei ole tarvinnut luopua. Hetkellisesti kyllä, kun jotain on kannettu vinttiin, josta sen voi muutaman kuukauden kuluttua hakea "upouutena" alas ja viedä jotain muuta sinne tilalle "uudistumaan". Vessa on alkanut tyhjentyä turhista purnukoista, pokkarikasa siirtyy ystävien hyllyihin ja kirjasto pääsee jälleen kunniaan. Periaatteena se, että kaikki kierrättämisen arvoinen saa uuden elämän jonkun muun ilona, törky menee roskiin.

Vielä ollaan kaukana siitä, että meillä ei olisi mitään ylimääräistä. Nyt kuitenkin jo kaupassa tai kirpparilla osaan miettiä, tarvitsenko OIKEASTI tuota tavaraa, vai HALUANKO vain sen. Voisinkin heittään tähän kohtaan haasteen - mistä sinä olisit valmis luopumaan? Asian voi ajatella itsekkäästi kuten minä - siivoaminenkin on helpompaa, kun on vähemmän siivottavaa. Tai sitten kestävän kehityksen ja ympäristön kannalta; turha kulutus tuo turhaa painolastia paitsi itselle myös ympäristölle. Tehdäänkö kaikki ainakin yksi hyvä teko?