Haaste otettu vastaan - tässä siis tulee seitsemän tunnustusta. Kovin skandaalinkäryisiä näistä tuskin tulee, mutta kumminkin.

1. Aloitetaan helposta - ja jos meillä on koskaan käynyt, tai toimistossani, niin myös melko ilmeisestä; olen toivottoman epäjärjestelmällinen. Meillä ja toimistossa vallitsee sellainen hallittu kaaos - asiat on melkolailla sekaisin ja hujanhajan, mutta toisaalta, suurimman osan ajasta tiedän, missä mikäkin tavara tai lippulappu on. Toisinaan jotain sitten etsitään ihan urakalla, kuten prinsessan kouluunilmoittautumislappua...

2. Olen huono tekemään ei-mitään. Siis nukkumisessa olen hyvä, mutta hereilläoloaikana harvoin katson edes telkkaria. Tietokone kyllä valtaa aikaa jonkun verran, mutta sitä käytän lähinnä kommunikointiin. Muut ajat menee urheillessa, lasten kanssa pelatessa, kotihommissa (silti meillei oo koskaan siistiä johtuen kohdasta 1) jiiänee jiiänee. Välillä pakotan itseni VAIN olemaan. Hereillä tekemättä mitään.

3. Olen perfektionisti; siis kaikessa, mihin tulen ryhtyneeksi. JOS kaappi siivotaan, se siivotaan kunnolla.

4. Kohdasta 3 johdannainen: heitän homman helposti kokonaan läskiksi. Jos ei onnistu niinku minä haluan, ei sitten saatana tehdä ollenkaan. Loistoesimerkkinä elämäntapajutut, jotka nyt on pinnalla; jos syön joku päivä pussin karkkia, voi vetästä päälle myös limsaa ja jädeä, kun homma jo kuitenkin kusi. Tai jos en liiku niin paljon kuin olin suunnitellut, voin laiskotella koko loppuviikon kun pieleenhän se meni kumminkin.

5. Inhoan asioiden hoitamista (etenkin kaikenlaisia ajanvarauksia) kuin myös lääkäreitä, hierojia yms. Nytkin muru uhkasi varata minulle hieronta-aikoja, kun en itse halua sitä tehdä mutta selkä on pahemmin jumissa kuin milloinkaan. Lapsien asiat kyllä hoidan sujuvasti mutta omat ovat retuperällä.

6. Vihaan teeskentelyä. Töissä olen hyvä asiakaspalvelija, mutta juuri siksi ehkä viihdynkin täällä maalla duunissa, kun asiakkaat on tuttuja ja ihania maalaisjuntteja, jotka vaan tykkää kun olen oma itseni ja jos ei hymyilytä, voin vaikka irvistää niille. Erityinen kunniamaininta menee niille vanhoille koulu- yms."kavereille", jotka silloin tuskin moikkasivat mutta nykyään jos sattuu vahingossa törmäämään, hypätään suunnilleen kaulaan.

7. Tämä viimeinen on paha. Olen pyörinyt jo jokusen tovin tässä ja miettinyt, mitähän sitä vielä voisi tunnustaa. Nyt sitten keksin, eli olen siinä mielessä hankala ihminen, että minua on vaikea saada suuttumaan noin niinkuin tosissaan, mutta mikäli siinä onnistuu, ei asianosainen sitä välttämättä edes tiedosta; suhtautuminen muuttuu viileämmäksi ja ei-niin-avoimeksi, mutta esitän silti että kaikki on ok. Toisaalta seuraus saattaa olla myös raivoisa alkuräjähdys joka ei jää kenellekään epäselväksi, joka on kuitenkin ehkä parempi vaihtoehto, kun sen seuraksena tilanne normalisoituu nopeasti, kun kylmä sota voi kestää kuinka kauan tahansa. Lyhyesti sanottuna, tunnustan, ettei minua kannata suututtaa. ;D

HUH! Se oli siinä, ja nyt haastankin sujuvasti kaikki ketkä tänne eksyvät, tekemään saman urakan.