Hassua. Asun yli 300 kilometrin päässä lapsuudenmaisemistani, niistä joissa vietin lähes 19 vuotta elämästäni. Eilen ajelin lasten kanssa tänne, ja illalla vielä painelin tunnin lenkille - en niinkään kuntoilun vuoksi vaan helvetillisen selkäsäryn ja hierojani kehotuksen sanelemana.

Kävelin maisemissa, joissa olen kävellyt satoja kertoja ennenkin. Tuosta lammesta metsästimme pieneliöitä kasiluokan alussa (helvetti mie en sen jälkeen tainnu muutamaan kesään uida, kun minulle selvisi, mitä kaikkea siellä vedessä pesii), tuolla mäessa asui paras ystäväni, tuota pimeää metsäpätkää juoksimme tuhatta ja sataa iltalenkeillämme, tuossa ja tuossa talossa olen itse asunut, kappas, onpa siellä nätit verhot nyt, tuolla asui kutos- ja seiskaluokan paras kaverini joka sittemmin muutta Helsinkiin, mitenhän tuossa asunut ystäväni oikeasti otti vanhempiensa eron, tässä talossa olen ollut yökylässä kaverini luona sata kertaa...

Hirveä kasa muistoja, kirkas tähtitaivas, kolmen koiran kopla ja minä. Nukuin kuin tukki viime yön.