Totesin jälleen kerran, että juuri lukemaan oppineen eskari-ikäisen kanssa eläminen on melkoisen opettavaista. Kuten eilen. Lapset huutaa ikkunan luota, että äiti äiti, pihalla on joku eläin!!! Siinä sitten ihmeteltiin pientä, valkoista ja äärettömän vikkelää eläintä, ja minä fiksuna lapsille valotin kyseessä olevan lumikko. Tyttö sitten halusi, että etsisin netistä hänelle lumikosta tietoa, ja hänen ääneen lukiessa meille selvisi, että kyseessä olikin kärppä. Tällä valkealla otuksella kun oli ainoastaan hännänpää musta, kuten kärpillä on ympäri vuoden. Lapsen tiedonjano on ihan ehtymätön, ja samalla oppii uutta muukin perhe. (ja juu kuulostaa auvoisalta elämältä mutta voisin kirjoittaa tähän myös siitä miten herttainen on vanhemmistaan eriytymistä opetteleva eskarilainen, jonka raivarit muistuttaa murrosikäistä pahimmillaan... Jätänpä kuitenkin sen toiseen kertaan)

Pääsin viemään koiratkin luonnon omalle jäljelle. Kärpän temuamista seuratessani painoin mieleeni, missä kaikkialla otus vipelteli, kävi muuten jopa leikkimökissä jonka ovi oli unohtunut auki! Sitten ensin pitkätukkakoira pitkään naruun ja jäljelle, aloitettiin tuolta leikkimökistä. Ei olla ennen jäljellä oltu, ei tehdyllä eikä aidolla, mutta herranjestas että tuo koira heräsi eloon! Häntä heilui vimmatusti, kuono ei noussut maasta hetkeksikään ja no, määrätietoisuutta ei vielä hirveästi ollut mutta ihan jälkeä pitkin pyörittiin pihassa. Into oli valtava ja minä odotan kovasti, että lumet sulaisivat ja päästäisiin ihan tekemään jälkeä. Mammakoirallekin jäi ihan sotkematonta jälkeä pihaan, se taasen meni kuin juna jälkeä pitkin, äärettömän määrätietoisesti, mutta suuria tunteita ei toiminta siinä herättänyt. Mutta molemmilla nenät toimii!!

Tänään on minulla keväästänautiskelupäivä, kävin jo koirien kanssa reilun tunnin kävelylenkillä ja piakkoin suunnataan ystävän kanssa ratsain maastoon. Kaksi vapaapäivää vielä ennen tiukan 10 päivän työputken alkua, aion todellakin ottaa niistä kaiken irti!!