Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat päättää. Huomaan sen aina välillä, siis silloin, kun en itse osaa päättää jotain. Välillä olen hyvinkin impulsiivinen ja nopea päätöksissäni, mutta auta armias, kun perfektionisti on EPÄVARMA jostain, niin sehän on, eikä uskalla tehdä elettäkään ettei vaan menisi PIELEEN. Nyt tuskailen työpaikkani seinien maalauksen kanssa. Minulla olisi korkeamman tahon lupa kohentaa paikan ulkonäköä maalaamalla koirankusen väriset seinät uusiksi sekä verhoiluttamalla tupakanpolttamat sohvat. Mutta kun minulla ei ole pätkääkään silmää väreille, enkä haluaisi joutua kuluneesti ilmaistuna ojasta allikkoon.

Tämän aamun olen asiaa pyöritellyt apunani netti sekä simppelisti Paint. Olen onnistunut jopa päättämään, että pari seinää, jotkut lyhyet pätkät, maalataan jollain kirkkaamalla, erottuvammalla värillä (jokin punaisen sävy), ja samalla sävyllä verhoillaan sohvat. Hankin olemassa olevien taulujen seuraksi muutaman ison peilin. Ja pari viherkasvia, ehkä muovisia. Siinä se sitten olikin. Nyt on niin avuton olo, että marssin perjantaina Värisilmään mukanani kamera täynnä kuvia. Ammattiapua kiitos!

Päättäminen on jännä juttu. Jos minulla on selkeä mielipide asiasta, on päätöksen teko lastenleikkiä. Jos on kyse asiasta, jolla ei ole minulle sen suurempaa merkitystä, esimerkiksi kaksi vaihtoehtoa, jotka molemmat ovat ok, jätän erittäin mielelläni päätöksenteon muille. Itselleni minun pitää pystyä perustelemaan päätökseni erityisen hyvin. Jos on olemassa pienikin epäilys, että päätökseni on väärä, lykkään helposti sen tekemistä, jätän muille tai sitten se jää tyystin tekemättä. Raivostuttavaa, epäilemättä, kanssaihmisille nimittäin. Kaikesta tästä huolimatta, olen onnistunut tekemään nipun vääriä päätöksiä elämäni varrella.

Loppuun voisin todeta, että taidan olla loman tarpeessa. Tekisi mieli karjua jokaiselle käytöstavattomalle idiootille, että KIITOS, ANTEEKSI ja PÄIVÄÄ ovat ilmaisia ja vieläpä melko helppoja lausua. Nomutta, tämän ja ensi viikon kun klaaraa niin onkin talviloman aika.