Suunnilleen tämä sama kirjoitus löytyy tuolta koirien omasta blogista, mutta sen verran ilkeä tapahtuma oli, että haluan sen tänne omaan blogiinikin kertoa.

Koirat olivat meillä lauantaina pihassa kiinni meidän tehdessä pihahommia, ja mieheni lähti käväisemään välillä asioilla. Ilmeisesti minä olin kuitenkin solminut narut turhan löysälle, kun auton lähtiessä tempaisi Tyttökoira itsensä irti, ja vaikka juoksin perään ja huusin, ei koira totellut tai mies kuullut, ja liian hidaskin olin, ja tyttö jäi auton molempien pyörien alle mieheni lähtiessä liikkeelle peruutettuaan pihasta ajotielle. Näin sen muutaman metrin päästä, ja kun kuulin koiran kiljumisen ja näin sen kiemurtelevan asvaltilla, oli ensimmäinen ajatukseni, että kenet saan nopeasti päästämään sen kärsimyksistään. Saimme koiran nostettua tieltä pois ja kädet täristen aloin tavoitella päivystävää eläinlääkäriä, joka löytyi lähikunnasta vartin ajomatkan päästä.

Lähdimme ajamaan sinne, koira jo rauhoittuneena mutta silminnähden kipeänä. Kuulostelin koko matkan koira sylissäni; verta ei juurikaan tullut missään vaiheessa, hengitys oli syvää ja tasaista, ehkä saisimme sittenkin pitää rakkaan tyttömme vielä luonamme. Koira sai nestetipan ja todella vahvaa kipulääkettä suoneen, sydämestä ja keuhkoista ei löytynyt mitään vikaa, oikeaa etujalkaa aristi kovin ja siitä löytyikin haava, joka sidottiin. Saimme mukaan antibiootteja ja kipulääkettä, ja kehotuksen soittaa tarvittaessa seuraavana päivänä sunnuntain päivystävälle, jolla olisi myös röntgenlaitteet käytössään.

Tassun arkominen vain paheni kipulääkkeen vaikutuksen heiketessä. Päätimme aamulla lähteä käymään näyttelyssä, johon poikakoiruus oli ilmoitettu, kun kipulääke vaikutti hyvin, koira ymmärsi olla kauniisti aloillaan eikä riekkua ja vaikutti yleisvoinniltaan tilanteeseen nähden voivan oikein hyvin. Juoma ei oikein maistunut muuten, mutta kun turvotettujen nappuloiden ja koiranmakkaran muussasi, sai lisäksi laittaa vettä vaikka useamman desin ja kaikki upposi. Niinpä siis totesin, ettei muutaman tunnin yksin olo heilauta tyttöä suuntaan tai toiseen, ja toinen olikin varmaan vaan hyvillään, kun sai rauhassa levätä. 

Kuitenkin kun palasimme jo aamupäivän aikana takaisin, päätin soittaa vielä päivystävälle, sillä mielestämme jalka arkoi muualtakin, kuin vaan tassun haavan kohdalta. Oikeasta etujalasta löytyikin sitten kyynernivelen murtuma, ja toiselta puolelta alaleukaa myös. Leuan murtuma ei vaadi erityishoitoa, kuonosidettä / kankaista kuonokoppaa voisi pitää, jos se olisi tarpeen, mutta tyttö pitää muutenkin suunsa aina kiinni, niin sitä ei tarvita. Jalka lastoitettiin ja mahdollisesti myöhemmin leikataan, soitan huomenna aamulla eläinlääkärille ja kysyn, mitä mieltä luuleikkauksiin erikoistunut lekuri mahdollisesti on.

Saimme onneksi pikaisesti näyttelyhäkin lainaan, sillä lepo on nyt tosi tärkeää, ja meidän kuljetuskoppi on ihan liian pieni, jotta tyttö voisi olla siinä koko ajan. Häkin ulkopuolella sitä on mahdoton pitää, paitsi jos eristää pojan johonkin muuhun tilaan, se kun ei ymmärrä, ettei kaverin kanssa voi nyt leikkiä. Onneksi se parin päivän vinkumisen ja haukkumisen jälkeen on nyt tajunnut tilanteen ja lopettanut kiukuttelun, sillä se alkoi olla melkolailla hermoja raastavaa.

Tyttö nukkuu aika paljon, mutta hereillä ollessaan on juuri niin paljon oma, iloinen itsensä kuin tässä tilanteessa voi olla. Heiluttaa häntää nähdessään ihmisiä, kääntää mahan rapsutettavaksi, kun joku tulee silittelemään ja nauttii herkkuruuista ja erityishuomiosta. Tytöllä oli onneksi enkelit mukanaan, vaikka ensin näytti todella pahalta, niin nyt uskallan jo varovasti toivoa, että neiti vielä saadaan kuntoon.

Lapset olivat isällään viikonloppuna, ja kun kerroin heille tyttökoiran jääneen auton alle, oli ensimmäinen kysymys, että minkä värinen se auto oli? Kun vastasin, että musta, ilmoitti tyttölapsi samantie, että sittenhän se oli Rakkauden auto. Salapoliiseja siis kasvamassa... ;)