Rakkaus on ollut kesälomalla. Toukokuun lopusta saakka, kesäkuussa vielä vietettiin viikko 24/7 yhdessä (se tosin meni aivan mallikkaasti vailla ensimmäistäkään riitaa Alanyan kuuman auringon alla). Nyt Rakkaus on ollut vielä sairaslomalla ja minä olen alkanut olla kärttyinen. Enkä edes ole ymmärtänyt, että miksi.

Kunnes eilen tajusin. Haluan olla välillä yksin kotona. En nyt sitten tiedä, onko tämä miten kiero ajatusmaailma. Normaalisti, kun molemmat tehdään vuorotyötä, on välillä liiaksikin koti-iltoja yksinään, ja siihen on tavallaan tosi tottunut. En minä mitään tee eri tavalla, olin sitten yksin tai rakkauden kanssa, mutta silti. Eilen kun hän lähti saunailtareissuilleen, huomasin nauttivani suunnattoman paljon itsekseen leffan katsomisesta, ja mieli on parempi kuin aikoihin.

Monta viikkoa on mennyt niin, että joko kaadun illalla suoraan iltavuoron jälkeen sänkyyn, tai sitten olen menossa niin aikaisin aamulla töihin, että nukkumaan on mentävä hetikohta lasten jälkeen. Vapaapäivätkin on olleet kesälle tyypillisesti melko ohjelmallisia, ja tuollaista valtaan-sohvan-yksin-ja-tuijotan-leffaa-aikaa ei ole todellakaan ollut.

Onneksi kesälomat ei ole ikuisia, ja meidänkin perheessä päästään normaalirytmiin todennäköisesti jo ensi viikon jälkeen!