Niinhän siinä sitten kävi, että eilen oli pakko nöyrtyä. Saikkua on moni lekuri tarjonnut, mutta en ole aiemmin huolinut. Nyt sitten, 9päivän työputken alla, oli etenkin vasen käsi siinä kunnossa, etten saanut kättä edes nyrkkiin, kun iho halkeilee niin pahasti. Tavarat putoilee käsistä, kun osuvat kämmenten reunoissa ja sormissa oleviin halkeamiin. Ei muutakuin terveyskeskukseen. 7 päivää sairaslomaa, varovasti koitin ehdotella, että jos alkuviikosta kumminkin jo kykenisi töihin. Lääkäri oli tiukkana, ei onnistu, ei parane niin pian. Onneksi tuuraajat järjestyivät, se kun ei aina ole ihan niin itsestään selvää. 

Mitään helpotusta vaivaan ei tohtorilta herunut, paitsi henkistä; LÄHETE IHOTAUTILÄÄKÄRILLE!! Tätä on nimittäin odotettu, ja kauan. Nyt sitten toivotaan, ettei kutsua tuonne tarvitse vartoilla enää montaa kuukautta. Sitä odotellessa yritän parhaani mukaan syödä terveellisesti, juoda riittävästi ja kartella liiallisia nautintoaineita kuten kaffia ja alkoholia. Liikkua normaalia vähän kevyemmin, koska olen huomannut rankemman liikunnan vaikuttavan negatiivisesti ihooni. 

Ankeetahan tää on, kun yleensä sairaslomalla on niin sairas, ettei edes tee mieli tehdä mitään. Nyt olisi virtaa ja aikaa, niin esimerkiks ulkoilu on aika lailla pannassa, kunnes keli pakastuu tai ainakin lakkaa satamasta, kädet kun pitäisi saada pysymään kuivina ja lämpiminä. Ratsastus on joka tapauksessa jäissä, tallilta kun vaan ei selviä kastelematta ja jäädyttämättä käsiään. Yritän käyttää ajan tehokkaasti hyödyksi opiskellen, tämänkertaisen haasteen aiheena on työ, identiteetti ja oppiminen. Sekin aiheuttaa pieniä paineita nyt, kun ensimmäinen essee palautui nelosena ja nyt kaksi seuraavaa vitosena ja melkoisten hehkutuskirjelmien saattamana. Perfektionistin näkökulmasta - kun kerran tuollaiseen suoritukseen pystyn, niin nyt ei sitten vähempi riitäkään!

Tällaisiin mietteisiin tänään, pakkasta odotellessa!