Niin, sitä joskus menee kaikki asiat päälaelleen, kun tulee eteen jotain odottamatonta ja pysäyttävää. Sain onneksi pelkän varoituksen, muistutuksen siitä ettei mikään ole tämän pallon päällä ikuista, en edes minä. Kaiken väsymyksen ja ryytymisen keskellä löysin ykskaksyllättäen toisesta rinnastani pienen patin ja sille jopa kaverin. Ensimmäinen - ja ainoa - ajatus; rintasyöpä! Nyt se iskee, mummilta peritty, nyttemmin jo lopetetulla röökinpoltolla tilattu. Mietin asioita paljon muutaman päivän aikana. Mietin, voinko ikinä saada yhteisiä lapsia mieheni kanssa. Mietin, miten pitkään voin jatkaa töissä ennenkuin pitää jäädä sairaslomalle, ja pystynkö koskaan sittenkään enää opiskelemaan? Paranenko? Kauanko se kestää? Ongelmatilanteissa sisäänpäin kääntyvänä, kestänkö järjissäni? Onneksi sain pyörät pyörimään nopeasti, pääsin ultraan ja mammografiaan ja sain lääkärin helpottavan lausunnon: normaalia kudosta. Sitä ei kukaan kyennyt minulle perustelemaan, miksi normaali kudos tuntuu pienenä imusolmukkeen kaltaisena pattina, mutta koska ultra tai röntgen ei mitään löytänyt, uskoisin, että lääkäriä voi huoletta uskoa.

Olin itse ajatellut asiat järjestykseen ensin koulu, sitten yhteinen tai yhteiset lapset. Nyt oli pakko pysähtyä ja miettiä mikä on tärkeää; minulla on kuitenkin jo yksi ammatti ja työpaikka. Sitä ei minulta oteta pois, mutta muilta osin elämä voi muuttua hyvinkin nopeasti. Niinpä tässä suunnitellaankin asioita kokonaan uuteen järjestykseen ja itse ajattelen elämää aivan eri tavalla eteenpäin kuin aiemmin. Huolimatta siitä, että kyseessä oli väärä hälytys.

Samaan syssyyn mietin jälleen lisää nykyistä työtänikin. Miksi ihmeessä viettäisin loppuelämäni työssä, jossa en viihdy, kun pystyn muuhunkin? Mikä oikeasti on se hinta, jolla myyn itseni sitoutumaan työhön suunnilleen ympäri vuorokauden? Onko muutama satanen kuussa riittävä summa siitä, että perun sairaslomien sattuessa omat menoni, teen ympäripyöreitä päiviä? Tätä on helppo taas tänään pohtia, kun kuuden tunnin toimistossa työskentelyn jälkeen sain bonuksena vielä 9 tunnin iltavuoron, joka päättyy yhdeltä yöllä ja aamukuudelta pitäisi taas olla jo tekemässä inventaariota. Väliin jäi eilen tälle illalle suunniteltu Nälkäpeli-elokuva murun kanssa, saunominen ja aurinkoisessa säässä ulkoilu. Elokuviin pääsee onneksi huomennakin, vaan mahtaa naista nukuttaa.

Sydämestäni toivon, että ovet sosionomikoulutukseen aukeavat minulle syksyllä. Siihen asti pitää löytää jostain virtaa ja motivaatiota tehdä nykyinen työ kunnolla, minä kun en halua olla vapaamatkustaja tai rimanalittaja. Jos jotain tehdään, se tehdään kunnolla. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - nauttikaa elämästä.