Niin, kevyempää. En nyt tarkoita omaa henkilökohtaista itseäni, vaikka kuten aina, nytkin saisi mielestäni muutama kilo kadota. Tarkoitan tätä elämää ylipäänsä, sitä, mitä kaikkea mukana kannamme. Meillä on sikana tavaraa. Tai no, olen minä pahempaakin nähnyt, paljonkin pahempaa, mutta kumminkin. Liikaa. Niin, ettei kaikelle ole omaa paikkaa, tai ne omat paikat on aikalailla täynnä. Siivoaminen pitää aina aloittaa sillä, että raivataan tavarat, myös meidän aikuisten, paikoilleen. Jos niille paikka sattuu löytymään.

Olen alkanut luopumaan. En uskalla raivata kaikkea kerralla, mutta pikkuhiljaa. Kirpparille kannoin kasan astioita, kippoja, lasten pieniä ja omia, käyttöä vaille unohtuneita vaatteita. Eikä siinä vielä kaikki; myymättä jääneet yksilöt kannoin Pelastakaa Lapset-kirpparille lahjoituksina, enkä suinkaan takaisin kotiin! Lapsia olen säälinyt, kun mun mielestä ne on kumminkin pieniä vaan kerran; heidän kanssa ollaan katsottu rikkinäisiä leluja roskiin, mutta muusta ei ole tarvinnut luopua. Hetkellisesti kyllä, kun jotain on kannettu vinttiin, josta sen voi muutaman kuukauden kuluttua hakea "upouutena" alas ja viedä jotain muuta sinne tilalle "uudistumaan". Vessa on alkanut tyhjentyä turhista purnukoista, pokkarikasa siirtyy ystävien hyllyihin ja kirjasto pääsee jälleen kunniaan. Periaatteena se, että kaikki kierrättämisen arvoinen saa uuden elämän jonkun muun ilona, törky menee roskiin.

Vielä ollaan kaukana siitä, että meillä ei olisi mitään ylimääräistä. Nyt kuitenkin jo kaupassa tai kirpparilla osaan miettiä, tarvitsenko OIKEASTI tuota tavaraa, vai HALUANKO vain sen. Voisinkin heittään tähän kohtaan haasteen - mistä sinä olisit valmis luopumaan? Asian voi ajatella itsekkäästi kuten minä - siivoaminenkin on helpompaa, kun on vähemmän siivottavaa. Tai sitten kestävän kehityksen ja ympäristön kannalta; turha kulutus tuo turhaa painolastia paitsi itselle myös ympäristölle. Tehdäänkö kaikki ainakin yksi hyvä teko?