Poikasella on pieni asenneongelma. Hän ei halua tehdä mitään, mitä ei varmuudella osaa. Olen pääni puhki miettinyt keinoja helpottaa tätä eskarilaisen tuskaa, ja keksin tuossa yhden tavan. Veljeni Leijonamieli oli meillä luettavana, ja koska lapset pitivät siitä kovasti, päätimme ottaa tavaksi lukea aina tulevaisuudessakin tuollaisia isompia kirjoja vähän kerrassaan iltasaduiksi. Kerroin lukupuusta, jonka tein viime viikolla projektipaikkani koululaisille, ja sain lapsille markkinoitua ajatuksen, että aina saatuamme jonkin kirjan luettua, piirtäisimme jokainen siitä jonkin kuvan. Kuvat tulisivat joksikin aikaa seinälle kotona, ja sitten kerättäisiin niitä kansioon. Kansiota selailemalla voisi sitten aina palata kirjan tunnelmiin ja tapahtumiin. 

Tässäpä on tietenkin se juju, että pieni mies "ei osaa piirtää". Kas kummaa, enpä muuten osaa minäkään. Tätä olen kylläkin koettanut olla tuomatta isoon ääneen julki, juuri sen takia, että moinen osaamattomuus tuppaa tarttumaan melko herkänlaisesti. Kuitenkin pystyin tätä korttia käyttämään pojan innostamiseen; myös MINÄ piirrän vaikken koekaan olevani siinä millään tavalla taitava (ja kuten tulette myös jäljempänä olevasta kuvaliitteestä huomaamaan). 

Tässä tuotoksemme, pienimmästä suurimpaan. 

 
Siellä yläreunassa lohikäärme Katla puhaltelee liekkejään Joonatanin hevosen kankkuihin, Karman uidessa Ikivirtojen virran pyörteissä.


Neidin näkemys; silta, ukkosmyrsky ja laidalla kurkkiva hevonen.


Äidin taidepläjäys; virta, piilipuu, jossa Korppu ja Joonatan lepäävät, ja toinen heidän hevosistaan nauttimassa vihreää ruohoa.

Näin siis meillä, toivottavasti saadaan tästä pysyvä tapa. Oli tosi hienoa nähdä, kun poikakin innostui piirtämisestä. Samaten tyttö innostui käyttämään vesivärejä minun esimerkkini kannustamana, se on ollut hänelle hiukan vieraampaa puuhaa. :)