Eli, ongelmiin ja roskapostiin kommenteissa kyllästyneenä - tervetuloa jatkamaan blogini parissa osoitteeseen http://muutostuulet.blogspot.fi/ , pahoittelen toistaiseksi raakiletta ulkoasua, harjoittelun alla on bloggerin käyttö.

Olen kesäkuusta saakka antanut hiusteni takkuuntua prosessiin isommin puuttumatta. Edessä ja sivuilla, sekä jonkun verran latvoissa/alimmaisissa hiuksissa on vieläkin suoraa, mutta aika kivasti alkaa locksejakin jo syntyä päähän. Epäsiistithän nuo ovat, lenkkejä, irtohiuksia yyämäs vilisee, mutta ne on Mun Hiukset ja olen tykästynyt niihin kovasti. Nyt sitten kävi - tai kävi jo paljon aiemmin - vaivaamaan hiusten väri. Haalistunut vaaaanha punainen jostain viime keväältä, ja lähemmäs 10cm juurikasvu omaa maantienruskeaa eimitään-väriä. 

Lähtötilanne vessan huonossa valaistuksessa kännykkäkameralla oli tällainen:

 

Hiukan jännitti alkaa ensimmäistä kertaa värjäilemään tätä pehkoa. Päätin, että yksi paketti väriainetta saa luvan riittää, ja niin se riittikin. Värinä oli L'orealin Excellence Creme, sävy 666, intense red. Itse levitin, ja enpä muuten ole uskaltanut vielä tarkasti tsekata värjäystulosta takaa... Huuhtelu oli työtä ja tuskaa, onneksi oli sauna lämpöisenä. Välillä lämmittelin saunassa ja sitten jatkoin taas huuhtelua. Pötköistä irtoaa väriä varmaan vielä kuukauden kuluttuakin!! Se(kin) hyvä puoli tässä on, että kun näitä takkuja ei tarvitse pestä niin usein, kuin "tavallisia" hiuksia, kestää nopeasti haalistuva punainenkin punaisena paljon pidempään. :) Huonona puolena mainittakoon, että vaikka jättäisikin hiusvärin mukana tulevat hoitoaineet purkkiin, ovat tämän päivän väriaineet niin hoitavia, että kivasti karhentunut tukka sileni huisisti. :(Tässä kumminkin lopputulos, samassa valossa, samalla kameralla: 



Kipaistiin tänään kahden kirpparin kierros Rakkauden kanssa, ja mukaan tarttui taas hiukan vauvanvaatetta sekä poikaselle fleecehousut talveksi. Pieniä bodeja ja potkareita, collegehaalari ja unipussi, sekä yksi metsänvihreä Fuzzin taskuvaippa löysivät uudet onnelliset omistajansa. Olisin toivonut löytäväni jotain päällepantavaa ystävän lauantaisille kolmekymppisille, mutta se jäi haaveeksi. 

Puikoille kipusivat villasukat Rakkaudelle. Tilasi minulta piiiiitkävartiset sukat työkäyttöön talveksi, kun joutuu jonkin verran olemaan myös ulkona töissä. Saavat kuulemma olla rumat, joten nappasin jämälankoja (taitaa olla mummin perintöä) varsia varten, sellaisia, joiden merkistä ei ole hajuakaan, mutta jotka ovat seiskaveikkaa hiukan paksumpia. Taino sininen on, valkoinen on ohuempaa, mutta sitä käytän kaksinkerroin. Tuleepa ainakin lämpöiset varret, toivottavasti vaan ei liian löysät. Siis vaaleansinistä ja valkoista raitaa vuorotellen tulee varsiin. Vauvan villahaalari etenee joka päivä vähäsen. Minun omat, viime keväänä lähes valmiiksi neulomani ihanat vihreä-mustat ralliruutulapaset olisivat enää vailla toista peukaloa sekä päättelyä... Pitänee ryhdistäytyä ja tehdä ainakin ne loppuu, en tykkää siitä, että keskeneräisiä töitä roikkuu liikaa odottamassa valmistumistaan.

Poikasella on pieni asenneongelma. Hän ei halua tehdä mitään, mitä ei varmuudella osaa. Olen pääni puhki miettinyt keinoja helpottaa tätä eskarilaisen tuskaa, ja keksin tuossa yhden tavan. Veljeni Leijonamieli oli meillä luettavana, ja koska lapset pitivät siitä kovasti, päätimme ottaa tavaksi lukea aina tulevaisuudessakin tuollaisia isompia kirjoja vähän kerrassaan iltasaduiksi. Kerroin lukupuusta, jonka tein viime viikolla projektipaikkani koululaisille, ja sain lapsille markkinoitua ajatuksen, että aina saatuamme jonkin kirjan luettua, piirtäisimme jokainen siitä jonkin kuvan. Kuvat tulisivat joksikin aikaa seinälle kotona, ja sitten kerättäisiin niitä kansioon. Kansiota selailemalla voisi sitten aina palata kirjan tunnelmiin ja tapahtumiin. 

Harrastettiin eilen lasten kanssa "elämysmatkailua". Täällä meidän pienessä kaupungissa on vain muutama bussilinja, joilla bussit kulkevat harvakseltaan, 1-2 kertaa tunnissa. Välimatkat ovat melko lyhyitä kulkea autollakin, joten hintalopputulema on melko sama (siis mikäli käyttää kertalippuja), keskustassa on reippaasti parkkitilaa. Jotenkin siis paikallisliikenne on meidän osaltamme ollut melko vähällä käytöllä. Kunnes tänä syksynä myin oman autoni ja ryhdyin tyystin bussimatkailijaksi. Enemmän kyllä käytän tuota kaupunkien välistä liikennettä, kuin paikallisliikennettä. Pysäkille kylläkin on muutaman kilometrin matka, jonka pääsisi paikallisella, elleivät ne kulkisi puoli tuntia liian aikaisin ja 10 minuuttia liian myöhään. 

No mutta siis, mieheni oli perheen ainoalla autolla iltavuorossa eilen, ja päätimme lasten kanssa lähteä uimahalliin. Tsekkailin aikataulut valmiiksi niin, että aikaa perillä jäi reilu kaksi tuntia. Mietin, että tokaluokkalaisemmekin voi jokusen vuoden sisällä, vähän itsestään riippuen, alkaa itsenäisestikin käymään uimassa bussilla sikäli kun oppii paikallisia käyttämään. Olen vierastanut busseilla liikkumista lasten kanssa ihan siitä syystä, että heidän kanssaan jotenkin nuo aikakäsitteet tuppaavat venymään ja kiireessä tulee helposti sitten sanomista. Eilen jouduin kuitenkin toteamaan, että a) lapseni käyttäytyivät esimerkillisesti ja b) aika riittää kyllä, kunhan minä itse huolehdin siitä, että altaasta noustaan ajoissa saunaan ym. Oli ilo näyttää lapsille, että myös luontoa säästäen voi liikkua ja heillähän oli vallan hauska reissu! 

Sain tytön piponkin valmiiksi, juuri sopivan kokoisena. Koristeet vielä uupuvat, mietin täällä vielä sormi suussa, kuinka huovuttaessaan saa käsittelemänsä kappaleen taipumaan juuri siihen muotoon kuin itse haluaa... Se on vielä vähän harjoittelun alla, melko *kröhöm* epämääräisen näköisiä rökäleitä on tähän saakka syntynyt. :D

Eilen päätin, että on aika tuhota viimeiset Novitan Veera-langat lanka-arkun uumenista lojumasta. En ole osaava tekemään ilman ohjeita, ja tähän kampanjalankaan on todella huonosti valmiita ohjeita saatavilla. Löysin vielä yhden kerän valkoista ja kaksi vihreää jemmoistani. Valkoisesta olen tehnyt tyttärelleni viime talvena lapaset, ja nyt nelosen pyöröpuikoilla valmistuu niille kaveriksi pipo. 92 silmukkaa. Perus joustinneule alkuun, sitten sileää. Kavennukset on vielä työn alla, miten ne toteutan. Kovin isoa pipaahan tuosta yhdestä kerästä ei saakaan, mutta neidin päähän mallaillessani totesin, että riittänee se kuitenkin. 

Ajattelin huovuttaa jotain kivaa kukkaa siihen koristeeksi. Eilen meni koko kerällinen vauvan villavaippahousuihin varattua Pirtin Kehräämön hahtuvaa tuohon tarkoitukseen, kun rakas pieni pirulainen, toinen koirani, oli päättänyt silputa kerän. Haiseekohan se värjäyskäsittelystä huolimatta vielä lampaalle? Joka tapauksessa, neulomiseen siitä kerästä ei enää ole, joten opettelen huovuttamaan. Satuin saamaan ystävältä muutaman hahtuvakerän lohdutukseksi tänään, eli pipon valmistuttua puikoille pyörähtää hahtuvat.

Hirrrrveesti ois intoa, mutta kun ne ideat puuttuu! Riittävän pientä, että riittää mielenkiinto läpi työn, koulussa neulottavaksi riittävän simppeliä, että pystyy samalla keskittyä kuuntelemiseen. Tietenkin mielellään nopeasti etenevää. Oi kun olisikin aikaa enemmän kahlata käsityöblogeja läpi, niistä saisi varmasti aivan valtavasti ideoita!