Vietettiin Rakkauden kanssa alkuviikosta pari päivää Tampereella, kylpylässä rentoutuen, hyvästä ruuasta ja seurasta nauttien ja vähäsen tietenkin myös kauppoja kierrellen. Kaikenlaista tarttui mukaan, mutta yksi oli ylitse muiden.

Tätä yhtä on etsitty koko viime kesä. Suomessa kaikista kaupungeista, joissa satuin käymään, ja jopa Tallinnasta. Tuloksetta. Jos melkein jo poltti, niin koko oli väärä, tai hintalapussa liian huikeat lukemat. Nimittäin PINKIT KORKOKENGÄT. Mallia kesäiset kevyet avokkaat, väriä kirkkaan pinkit, ei mitkään vaaleanpunaiset, lestiä riittävän leveä myös minun jalkaani, hintaa tarpeeksi edullinen minun budjettiini. Viime kesänä päätin, että tämä tehtävä on mahdoton. 

Nyt olimme jo menossa Tampereen Anttilan läpi hakemaan autoa parkkihallista, kun kävelimme kenkäosaston ohi ei-edes-tarkoituksella, ja nämä kengät suorastaan hyppäsivät silmilleni. "Siinä ne nyt ovat, minun kenkäni", kuulin ajattelevani ja kurvasin sovittamaan. Kuin valetut. Myös kärjestä, joka yleensä on liian ahdas minun pitkänpuoleisille varpailleni, etenkin korkokengissä. 

En ole todellakaan mikään kenkäfriikki naikkonen, mutta nämä aarteet kannoin sylissäni autolle, enkä antanut laittaa edes pussiin. Pelottavaa, miten onnelliseksi sitä voikaan tulla yksistä kengistä!! 

Sitten tuli Rakkauden aika lähteä junamatkaamaan kotia kohti, minun suunnatessa autolla jatkamaan lomailua vanhempieni luo lasten kanssa. Teimme pientä jakoa tavaroista, että saisin loman loppuessa kaiken mahtumaan autoon. Rakkauden mukaan lähti yksi Ikean kassi, johon pakkasin myös minun Pinkit Korkkarini. Illalla soittelin Rakkaudelle hänen ollessaan vielä junassa, ja ettepä arvaa... Ikean kassi Pinkkeine Korkkareineen oli kadonnut junasta jonkun väliaseman kohdalla. Rakkaus oli ylipahoillaan ja minä ylivihainen kun ei ollut vahtinut Pinkkejä Korkkareita paremmin. Selasin netAnttilan läpi, mutta sieltä ei Pinkkejä Korkkareita saanut ja olin surkea ja surullinen. Kunnes sitten jossain vaiheessa järki voitti ja tajusin, ettei kukaan ole kuollut tai edes loukkaantunut. Ne olivat vain kengät. Vaikka olivatkin kauan kaivatut Pinkit Korkkarit.

Mietittiin, että varmaankin Ikean kassi houkutteli tilaisuuden tullen jotain epärehellistä kansalaista, siitä kun näki ihan vilkaisulla, että sisälsi uutta tavaraa eikä mitään likaisia kalsareita hikisessä putkikassissa. Selasin nettikauppoja löytääkseni jotain edes vähän vastaavaa, tuloksetta. Mietittiin, mitä matkavakuutus korvaisi.

Seuraavan päivän iltapäivällä Rakkaus soitti iloisena. Ikean kassi kaikkine tavaroineen oli kuin ihmeen kaupalla päätynyt VR:n löytötavaratoimistoon, sieltä saisi sen noutaa, myös Pinkit Korkkarit olivat tallella. Arvoitukseksi jää, missä kassi on väliajan matkannut; onko joku ottanut sen vahingossa, ja sitten huomannut, ettei se olekaan oma, ja palauttanut asemalla? Vai onko joku ollut supervitsikäs, ja siirtänyt sen toiseen vaunuun piloillaan, ja siivooja on sitten sen tyhjästä junasta löytänyt? Yhtä kaikki, Pinkit Korkkarit matkaavat ensi viikolla kotiin. Ja minä en tästä päivästä eteenpäin päästä tavaroitani silmistäni junalla matkatessa hetkeksikään.