Niinhän siinä kävi. Olen haaveillut mäyrälle kaveria, ei välttämättä pentua vaan vaikkapa ihan aikuista koiraa, jotain pienehköä mutta silti lenkkeilevää, lapsia kestävää (vaikka meillä ovatkin lapset hyvin koulutettuja koirankäsittelijöitä ja varovaisia, niin aina saattaa leikin tiimellyksessä sattua kompurointia) ja hektisessä elämässä mukana kestävää koiraa. Vaihtoehtoja ei siis ollut kovin montaa, hauvakone antoi vaihtoehdoiksi mäyriksen sekä ranskanbulldogin joista jälkimmäistä en vaan henk. koht. halua meille röhkimään, itse ajattelin vaihtoehtoina mäykyn lisäksi myös shelttiä sekä welsh corgia.

Sattuipa sitten perjantai-iltana tuttavan facebook-päivityksessä olemaan anomus, jotta josko kukaan huolisi 1,5-vuotiasta pitkäkarvaistä mäyräpoikaa kun ei kuulemma kerrostaloasumiseen sovellu. Tuumasta toimeen, sovittiin tärät lauantaille ja kivasti tulivat koirat keskenään toimeen, mitä nyt tyttömäyrä hieman murahteli lapsellisemman pojan kotkotuksille. Tänään töistä päästessäni kävin mäyräpojan meille hakemassa.

Automatka oli melkoinen. Tai no, todisti ainakin sen, että ääntä tästä pikku vihiäisestä lähtee. Ehkä puolet matkasta oli ihan nätisti, toisen puolen haukkui ja vinkui melko pontevasti. Kotona alkoi sitten hillitön ralli, kun poika olisi halunnut jatkuvasti astua tyttöä. Käveltiin koko lauman kanssa (paitsi rakas, kun se on liuennut johonkin kaverusten peli-iltaan ja kotiutuu vasta aamusella piikkailemaan uuden kodin kylppäriä) uudelle kodille, sen verran siellä askarreltiin, että minä tyhjensin purkujätteet saunalta pois, että pääsevät sitten heti aamulla piikkaamaan ilman siivoiluja. Lapset viihtyivät sen aikaa loistavasti pihassa, siellä kun kasvaa sellainen omenapuu, joka on suorastaan kuin luotu kiipeilyä varten. Mäyriä yritin kuvata, mutta jossain vaiheessa luovutin, kun sain vaan sellaisia tuhmia kuvia, joissa ollaan kovasti vaan toinen toisen selässä.

Kotimatkalla totesin, että poika on aivan liian innoissaan tyttömäyrästä tehdäkseen tarpeitaan. Päätin, että iltapissillä käydään tarvittaessa yksitellen. Se nyt vaan oli kuitenkin pikkuisen myöhäistä, juuri ennen uloslähtöä herra kusta losotti olohuoneen lattialle. Ei sentään matolle. Muuten meno, joka aiemmin muistutti hyvin kovaäänistä sirkusta, alkoi jo rauhoittua, kun rouva ensin teki haukkumajärjestyksen selväksi ja viskoi yli-innokasta pentua hieman seinille - ihan kirjaimellisesti. Iltaulkoilut hoidettiin minun jo aiemmin kaavailemalla tavalla; ensin yhteislenkki, jonka aikana herra ei tarpeitaan tehnyt, sitten rouvamakkara autoon ja pojalle oma yksityislenkki, ja johan alkoi tapahtua. Yhden projektin hoksasin siinä kävellessä; ilmeisesti pojan ei ole tarvinnut juuri hihnassa osata käyttäytyä, sen verran poukkoilevaa ja vetävää oli meno. Fleksilapsia nääs. Minä heitän sillä flexillä vesilintua, ja opetellaan alusta asti normaalissa hihnassa kulkemaan kauniisti.

Nyt sitten vaan annetaan toiselle aikaa, ja toivotaan, että pahimman sukupuolivietit laantuvat, ulkoilut alkavat onnistua ja poika sopeutuu muutenkin talon tavoille. Nyt nuo pikku makkarat kuorsaavat vieressäni sohvalla, toinen toisella ja toinen toisella puolella.  Kyllä täällä kahdelle on tilaa.