Vuodenvaihteeseen usein liitetään lupauksia paremmasta elämästä, liikkumisen lisäämisestä, ruokavalioista. Mistä milloinkin. Alkoholinkäyttöä vähennetään, tupakointi lopetetaan. Sen onneks tein jo viime kesänä, siis tupakoinnin lopettamisen. Nyt on sitten muun elämäntaparemontin aika.

Olen jo kahteen otteeseen todennut, että fyysisesti karppaaminen sopii minulle. Siis erittäin pelkistetysti: hiilarit minimiin, tilalle proteiineja ja rasvaa. Kilot lähtee (no niitä ei varsinaisesti ole koskaan kuin se muutama liikaa, mistään suurista määristä siis ei ole kyse), makeanhimot hellittävät, ärtyisyys nälän yllättäessä katoaa. Mutta, minä kun niin kovasti tykkään sokerista. Ja toisekseen, lapsia kun en halua ruokkia suunnilleen pelkällä rasvalla ja lihalla, niin kokkaaminen menee liiallisuuksiin. Ja jos unohtaa valmistaa töihin eväät, niin saa suoraan jättää syömättä, kun eineksiin on turha haaveilla turvautuvansa.

Tässä sitten päätin, että hei HALOO nainen, elämä on kuitenkin lyhyt, haluanko OIKEASTI kieltää itseltäni herkuttelun tyystin? Sanoa heipat jäätelölle, karkille, suklaatille? No en hitossa halua. Niinpä, tästä eteenpäin, kaikki on sallittua. Tosin leivän syömistä vähän rajoitan, ja etenkin vehnäjauhollisten juttujen, ja mahdollisuuksien rajoissa vaihdan makaroonit, riisit ja perunat kasviksiin. Tästä myönnytyksestä sitten maksan ruoskimalla itseäni enemmän liikkeelle. Hölkkälenkkejä lähinnä, normaalit ratsastukset, kävelylenkit, lasten kanssa hiihtämiset ja luistelut päälle. Tähtäimessä toukokuulle puolimaraton, viime keväänä juoksin sen ensimmäisen kerran ikinä, hyvin pienellä treenillä, aikaan 2h5min ja tänä vuonna juoksen sen alle kahden tunnin.

JEAH, minulla on tavoite!