Reenailut on olleet aika kevyellä kuluneen viikon. Kävin tuossa aiemmin kipaisemassa kympin toooosi pitkästä aikaa, alle 55 minuutin sen juoksin. Ei tuntunut missään, edes seuraavina päivinä. Pari vitosta sen jälkeen, kaikki ok. Sitten oli hiukan aikatauluista johtuvaa pakollista taukoa, kävin vaan suht kevyesti ratsailemassa, kävelemässä ym. Yhtäkkiä töissä väsähti jalat, ihan makaronina, ajattelin että johtuu vaan seisomisesta paikoillaan ja kurvasin tiistaina juoksemaan vitosta. Jos olisin yhtään herkempi, olisin luovuttanut ja heittänyt kävelyksi tai jopa palannut kotiin kesken matkan; jalat tuntuivat olevan ihan kuin hapoilla, jonka lisäksi vasen koipi puutui jalkapöydästä ja nilkan etuosasta pirullisen kipeäksi juostessa. Sisulla kumminkin juosten kotiin, mutta nyt ollaan sitten taas keveilty koko loppuviikko. Nyt vielä kolmen vapaapäivän jälkeen jalat on yhä hiukan "hassut", enkä keksi mitään asiaa selittämään; ennenkin olen hölkkäillyt pitkienkin treenitaukojen jälkeen, eikä koskaan ole vastaavanlaisia ongelmia tullut. :( Tuskastuttaa!! 

Saas nähdä mitä tulee eteen nyt, kun huomenna alkaa taas työt vapaiden jälkeen, kovasti ois suunnitelmissa maanantaina vähintäänkin kävelylenkki ja tiistaina sitten taas juoksemaan. Varovasti haaveilin myös, että sikäli kun keli sallii, lauantaina voisi pyöräillä töihin (~50km), kun tiedossa on toimistopäivä eikä siis mitään tarkkaa aikaa, milloin pitää paikalla olla. Kovin vahvasti nuo tämänpäiväisetkin räntäsateet vaan eivät lupaile motivoivia fillarointikelejä vielä viikon päähän, mutta nähtäväksi jää...

Muuten, tänään tuli todistettua, ettei pääkaupunkiseudulla asu ainoat, ketkä ei osaa välttisti ajaa autoo... Ajeltiin kotia kohti, niin tuossa motarityyppisellä 2+2-kaistaisella tiellä meni meidän edellä jotain leveitä+korkeita kuljetuksia. Molemmilla kaistoilla keltavilkkuvaloautot, eivät laskeneet siis ketään ohi tästä karavaanista ja jo se jonokin siinä perässä näkyi aika pitkälle. Vauhtia alle 60km/h, ja siltojen kohdalla reilusti vielä vähemmän, kun monsteriautot kurvas ramppien kautta, kun eivät mahtuneet siltojen ali, joksi ajaksi nämä vilkkuvaloautot hidasti vauhtia niin, että siltojen alituksen aikanakaan ei ketään päästetty ohittamaan. Niin auta armias, kun tuli näitä jarrutuksia, niin johan vaan oli muutamakin peräänajo lähellä! Huolimatta siitä, että ne vilkut näky aikalailla kauas pimeässä illassa, kuin myös jarruvalojen meri niiden perässä... Tien nopeusrajoituskin oli laskettu kuuteenkymppiin vaan eipä tuo näyttänyt ketään kiinnostavan. Katsoin parhaaksi poistua maaseutumatkailuosastolle ajelemaan vanhoja pikkuteitä, ajallisesti tuskin voitettiin siinä mitään mut muutamat sydämentykytykset jäi väliin.